Olen ollut tanaan Haikeamielinen Helmi. Olen ajatellut ja kaipavannut monia ystaviani. Heilutan taalta kaikille kolmella kadella...

Aamut ovat viela usein sen verran koleita, ettei takakuistille viitsi menna kahville. Istun kuppeineni ruokapoydan paassa ja katselen naita varjoisella pohjoispuolella kukoistavia fuchsioita.

Kello on jo lahempana puoltayota ja koko koti nukkuu. Ovien taka kuuluu rauhallista hengitysta ja kuorsausta : ). Otin illemmalla kuvia viime aikoina napertamistani kaulakoruista ja tahdoin viela viimeisilla voimillani laittaa ne tanne blogille esille. Enka kummiskaan saisi untakaan, koska hurja helmeiliminen saa hartianlihakseni jannittyneiksi ja kivuliaiksi... Taytyy lammittaa hartioitteni uskollinen ystava, lamppussi, mikrossa , nautiskella lasillinen valkoviinia sitruunaviipaleiden kanssa, ja kompia sankyyn. Ihanaa, kun avoimesta ikkunasta tulee kasvoille lempea oinen kosketus, taivaalla on kirkkaita tahtia ja jostain kuuluu vielakin sammakoiden lemmekas kurnutus. Hyvaa yota.

Teema ja muunnelmia : kaksi ihan eri-ilmeista kaulakorua samanlaisessa paksussa punoksessa.Nama molemmat herkulliset luomukset voivat kummasti ilahduttaa tavallista arkea, vanhaa puseroa.

Viime viikkoina Hullunkurisessa Perheessani on ollut sairautta ja siihen liittyen paljon kaikenmoista hulinaa. Olen kuitenkin valilla aina ehtinyt vahaksi aikaa Helmilaankin. Tassa killuttimessa ei ole lukkolaitetta, se vaan kierretaan kaulan ymparille halutun pituiseksi. Raskas ketju on tahan tarkoitukseen oikein sopiva.

Vincent van Koira nayttaa hammeltyneelta, mutta itse asiassa han auttoi mielellaan taman kilisevan kaulakorun kuvaamisessa.